Zeldalandia - The Legend Of Zelda: The Wind Waker

Arvostelija: Mikko Heinonen
Pelityyppi: Seikkailu- ja roolipelit
Julkaisija/kehittäjä: Nintendo
Laitteistovaatimukset: GameCube
Testattu: GameCube
Arvosteluversio: Myyntiversio

Terve vaan. Päähenkilön ulkonäkö on tuskin kenellekään enää yllätys - sen verran näitä pressikuvia on ihmetelty.

On pelejä, joista useat pitävät. On klassikkopelejä. Ja sitten ovat Zeldat. Tämä sarja on ollut synonyymi Nintendon korkealle laadulle kohta kaksikymmentä vuotta, ja jokainen osa on ollut ilmestyessään tapaus (jos nyt unohdetaan ne CD-i -lisenssihörhöilyt). Nintendo 64:n omistajien kesken ainoa suuri erimielisyys vallinnee siitä, kumpi koneelle ilmestynyt osa nyt on se maailman paras peli ikinä. Eipä siis ihme, että tästä uusimmastakin osasta on huhuttu jo kauemman kuin moni jaksaa edes muistaa - eikä vähiten siksi, että ennakkokuvat sen grafiikasta näyttivät aika ällistyttäviltä. Moni ehtikin jo ristiä uutuuden Celdaksi kiitos sen cel-shading -tekniikalla toteutetun ulkoasun, joka tuntui jakavan ihmiset jyrkästi kannattajiksi ja vastustajiksi. Mutta niinhän se aina suurteosten kohdalla on ollutkin.

Itse en ole koskaan pelaamalla pelannut Zeldaa. Olin Master System -leirissä alkuhuuman aikoihin, joten tunneside jäi syntymättä, SNES-aikana taas pelitin MegaDrivellä ja N64:n edelle kävivät Saturn ja PlayStation. Ehkä juuri siksi olin innoissani kuin sain tilaisuuden arvostella tämän pelin. Saisin vihdoinkin selville, mistä tässä hysteriassa oikein on kysymys. Fanipoikakivaa vai silkkaa mannaa?

Legenda elää

Sarjistyyliset räjähdykset ovat yksi monista pienistä, mutta siisteistä yksityiskohdista.

Aikaa on vierähtänyt siitä, kun sankari vihreissään edellisen kerran pelasti maailman. Silti hänen muistokseen pojat puetaan miehuuden kynnyksellä edelleen samanlaiseen asuun. Tänään on tullut pelaajan vuoro pukeutua siihen. Mutta synttärikemut eivät kestä kauan, kun sisko kidnapataan. Selviää, että kaiken hyvän arkkivihollinen on taas noussut syvyyksistä ja kokoaa voimiaan. Eikä sellaista voi vierestä katsella.

Matkaan on siis lähdettävä, mutta ensin pitää etsiä miekka, kilpi ja muuta tarve-esinettä sekä opetella käyttämään niitä. Odotellessa kanniskellaan porsaita ja tutustutaan muuten kontrolleihin. Kannattaa myös käydä lukemassa kylänviisaan seinilleen niittaamat ohjenivaskat - niin proosallista ja huvittavaa johdatusta pelisysteemiin ja -universumiin en muista aikoihin nähneeni. Kaikesta henkii sen leima, että pelaajan todella halutaan pelaavan tätä peliä joka solullaan.

Ja helppo touhuun todella onkin uppoutua. Peli etenee vähän kerrallaan, mutta silti jatkuvasti. Kaikenlaista tekemistä on tarjolla, pienistä minipeleistä aarteenetsintään ja piiloleikkeihin. Zeldan maailma on koherentti ja uskottava kaikessa satumaisuudessaan, eikä huumoria ole unohdettu.

Tule askele askeleelta

Otuksella on kokoa, mutta hengiltä saaminen ei ole mikään hirveä temppu. Varusteiden luovaa käyttöä suositellaan.

Ottaen huomioon, miten laajasta tehtäväkentästä on kyse, peruspelin rakenne on yllättävänkin yksinkertainen. Maailma koostuu saarista, joiden välillä liikutaan veneellä. Tuulta voi käännellä avukseen Wind Wakerilla, eräänlaisella tahtipuikolla, mutta vasta kun osaa johtaa sillä oikeat melodiat (eräänlainen rytmi- ja muistipeli, siis). Saarilla taas edetään pitkälti huone kerrallaan, ja huoneiden päässä odottaa jokin isompi mömmiäinen. Jokainen huone puolestaan sisältää puzzlen, jonka ratkaisu on yleensä juuri samassa huoneessa tai lähistöllä. Ja millaisia puzzleja onkaan tarjolla! Vaikka luulisi, että vipuihin, työkaluihin ja painovoimaan perustuvat jipot on jo kelattu moneen kertaan, Wind Waker onnistuu olemaan ällistyttävän innovatiivinen kerran toisensa jälkeen. Sankari saa käyttöönsä erilaisia aparaatteja, joilla voi leijua ilmassa, katkoa köysiä, ottaa valokuvia ja vielä mitä. Sekä tietenkin taikuutta, ja saapa Game Boy Advancestakin linkkikaapelilla vinkkejä jakelevan laitteen. Jokaisen käyttöä opetellaan vähän, mutta sen jälkeen on itse keksittävä, miten homma sujuu tästä eteenpäin. Onnistumisen ilo on aitoa, ja samalla vaikeusaste pysyy siedettävänä; mitään jättioivalluksia vaativia ongelmia ei tule vastaan ensimmäisten kymmenen tunnin aikana. Taistelu sen sijaan on aika yksioikoista, lähinnä otetaan lukitus vastustajaan ja huidotaan. Minua se ei niin haitannut kun en väkivallasta perusta, mutta aivan samalla tasolla muun toiminnan kanssa mättäminen ei ole.

Rytmi veressä. Saadakseen tuulen talttumaan on tunnettava partituurit.

Ja tietenkin toimiakseen homman pitää olla äärimmäisen pelattavaa. Zelda on. Kontrollit istuvat mainiosti, ja jopa kamera on harvinaisen toimiva. Usein sitä tosin joutuu kääntämään itse C-tikulla, ja toisinaan nopea perspektiivin muutos heittää pelaajan ilmansuunnat sekaisin - mutta ottaen huomioon, että kyse on vapaasta 3D:stä ovat nämä pikkufiboja. Ärsyttäviä "yletynkö tasonreunalle vai en" -kapinoita on varsin vähän ja vaikka hyppyjä onkin paljon, ne on aika helppo saada osumaan kohdalleen.

Niin kaunis on maa

Grafiikka kyllä tekee vaikutuksen. Jotenkin klassiseen Nipatyyliin se ei ole mitään polygoni-ilotulitusta, joskus toivoisi näkevänsä enemmänkin tasoja tietyissä esineissä, mutta cel-shading toimii kyllä uskomattoman hienosti. Lisäksi etenkin lämmön väreily- ja vesiefektit ovat niin kauniita että näköä haittaa. Tunnelma purjehdittaessa ulapalla on todella taianomainen.

Turpiin ja onnea - A:lla siitä selviää.

Nykypelien runsaaseen ääninäyttelyyn tottuneelle Zelda on sen sijaan yllätys. Englanninkielistä puhetta ei tarjoilla ollenkaan, vaan kaikki otukset puhuvat jotakin omaa kieltään - onneksi vain lyhyitä pätkiä - ja varsinainen asia tarjoillaan luettavissa tekstiruuduissa. Etenkin alussa niitä on hiukan turhankin kanssa, vaikka teksti sinällään onkin mainiosti kirjoitettua. Lukutapakin kun on vain pieni pala kerrallaan.

Pikkumiinus vielä tallennuksesta. Vaikka se sujuukin hämmentävän nopeasti, ja tallennus onnistuu missä tahansa, jatkopaikkoja on ripoteltu vain sinne tänne. Päästäkseen suoraan sinne missä oli täytyy osata löytää ja aktivoida teleportteja.

Ripaus magiaa

Ei se ole pelkkää puhetta, että Nintendolla pelit tehdään rakkaudella. Halu tehdä hyvä tuote paistaa läpi Wind Wakerin jokaisesta kulmasta. Tarina on kaunis, maailma satumainen, hyvikset hyviä ja pahikset pahoja. Ainakin melkein. Seikkailuun uppoutuu helposti niin, että nukkumaan meno, syöminen ja työnteko muuttuvat toissijaisiksi toiminnoiksi. Mikä on ihan hyvä nykyajan kiireisessä elämänmenossa. Siksi minäkin hellyn toisen kerran urallani yli 95 pisteen. Yhden nipistän siitä, että tämä ei ole yhtä loputon ohjelmalelu kuin Vice City, vaikkei pelejä muuten voikaan verrata. Tee itsellesi palvelus ja osta tämä, kun näitä elämää suurempia pelejä vielä tehdään. Ja vaikka samalla Cube, niitä kun myydään pakettinakin tämän pelin kanssa. Onnekkaimmat saavat vielä Limited Editionin, jossa on mukana toisella levyllä N64:n Zelda-pläjäys Ocarina of Time. Kestäneekö tuota yhden ihmisen päävärkki kerralla ollenkaan.

Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net